maanantai 4. elokuuta 2014

TERASSI

Muutama kuva terassilta, ja tomaateista. 

Terassinkaiteet ovat mielessä, mutta eivät vielä työnalla. Ei tässä helteessä oikein jaksa... Järvelle päin, kulman yli vähän mustaa pinnakaidetta ja pitkälle sivulle kiinteää lautapaneelia. Tuonne takapihalle tulee portaat  aika läheltä seinää eli isoja kiviä pitää vähän siirtää vasemmalle. Haluaisin terassista huonemaisen. Nyt tuntuu liian avaralta. Takapiha edelleen tekemättä. Aikanaan sekin.



Pitkän penkin mies hitsasi minun suunnitelmien mukaan. Halusin tuollaisen pitkän. En jämptisti esim pöydän mittaista. Perusrunko vaan umpiraudasta ja päälle istuinlaudat. Ei lähde lentoon - sen verran on painoa. Harmittaa vaan, että sudin istuinlaudat mustalla puunsuojalla. Olisi pitänyt jättää harmaantumaan, kuten terassin lattiakin. Lehtikuusi on niin kaunista värittämättä. En tiedä mikä päähänpisto tuo sutiminen oli...  Lautaa on vielä, joten vaihtaminen ei ole kyllä iso homma sekään.
 
En pidä pelkästä mustavalkoisesta. Terassilla ei silti näytä paljon muita värejä olevan. Pitää vähän sekoittaa ajallaan. Nappasin kuvat vaan sen kummemmin tyylittelemättä.

Fermobin tuoleista olen tykännyt! Tuolit voisivat olla nekin keskenään erilaisia, mutta nyt näin. Toisesta päädystä näyttää puuttuvan jakkara. Sen voisi maalata vaikka harmahtavan vihreällä naavalla. Vähän väriä :o) Murretut sävyt puree, ja ovat purreet aina.




Liinana tällä kertaa Vuokon tummansini-valkoinen "Iso kisko" vuodelta -76. 


Ja ehkä näistä tomaatteja vielä tulee. Aika palkitsevaa kun pikkuriikkisestä siemenestä kasvoi ihan kunnon puskia. Tänään latvoin tomaatit. Se kuulemma jouduttaa punettumista. Tämä on tällaista eka kerran kokeilua. Vasemman puoleinen on aika reppanan näköinen jäätyään pudonneen laudan alle. Lähes katkesi koko tomaatti.




Nautitaan helteistä!

3 kommenttia:

Elina/Italianpunainen paritupa kirjoitti...

Tuo terassi on varmasti ihana kesähelteillä, jatkaa olohuonettakin mukavasti! Kauniit myös nuo harmaantuneet laudat. :)

at home or not. kirjoitti...

Elina, yllättävän vähän on kuitenkin tullut terassilla oltua. Kuopus on siinä iässä, että istuskelurauha on kaukana :) Kokoajan suunta vain tielle!

annamarjaana kirjoitti...

Aina väillä käyn kurkkimassa olisiko uusia postauksia. Toivottavasti joskus vielä palaat blogin pariin, tämä on yksi parhaista :D